1. Parasta puolustusta on yrittää olla mahdollisimman huomaamaton ja harmiton sekä pitää hyvät suhteet yllä kaikkiin. Jos potentiaalinen vihollinen saa meiltä enemmän hyötyä ylläpitämällä status quota kuin murtamalla sen sodalla, totta kai sitä kannattaa hyödyntää. Samalla täytyy tehdä selväksi, ettei hyökkäämällä saa muuta kuin sotaisan, itsepäisen ja hyvin aseistetun junttikansan riesakseen, joten jo senkin takia kannattaa pysytellä kiltisti omalla puolella rajaa.
2. Jos sotaan kumminkin joudutaan, alun symmetrisen sodankäyntivaiheen jälkeen siirrytään sissisotaan, jossa miehitysjoukoille pyritään tuottamaan niin suuret tappiot, ettei miehityksen jatkaminen ole enää taloudellisesti eikä poliittisesti mahdollista. Tämä on välttämätöntä, koska:
3. Venäjän armeijalla on niin suuri materiaalinen ylivoima Suomeen verrattuna, että perinteisellä sodankäynnillä voidaan vain hidastaa ja heikentää hyökkääjää, ei kokonaan pysäyttää sitä. Jos Venäjä välttämättä haluaa Suomen miehittää, kyllä se sen tekee, vaikka sitten jauhamalla kaiken tieltään matalaksi.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan viime vuoden helmikuussa on osoittanut kaikki nämä oletukset vääriksi. Nyt on täytynyt vetää uudet johtopäätökset.
1. Venäjän ja Suomen väliset voimasuhteet ovat niin toispuoliset, että Venäjä päättää itsekseen, kuinka hyvät suhteet sillä on Suomen kanssa, eikä Suomen mielipidettä kysellä. Näinhän tämä on ollut aina, mutta moderni Venäjä kohtelee kansainvälisiä sopimuksiaan lähinnä informaatiosodankäyntinä, jossa sopimuksia tehdään vastapuolen harhauttamiseksi ja sopimukset rikotaan, kun siitä on hyötyä. Tässä tilanteessa hyviä suhteita kannattaa toki pyrkiä edistämään, mutta samalla on tunnustettava, että se työ saatetaan pyyhkäistä tekemättömäksi milloin tahansa. Koska vastapuolen sanaan ja hyvään tahtoon ei voida luottaa, huomaamattomuus ja puolueettomuus eivät ole enää vaihtoehtoja, vaan rauhan ylläpito vaatii konkreettista taustavoimaa.
Hyöty/haitta-analyysikään ei hyödytä, koska Venäjän johto näkee ne kokonaan oman kieron linssinsä läpi. Kaikki julkilausutut syyt sodalle ovat sumeaa propagandaa: omalle väestölle puhutaan natseista, saatananpalvojista, biolaboratorioista jne., kuukausittain perustelua vaihdellen. Joku hallituksen jäsen puhuu vain Donbasin vapauttamisesta, toinen Ukrainan valtion ja kansan hävittämisestä, muut jostain siltä väliltä. Länsimaalaisille puhutaan johdonmukaisemmin NATO:n laajenemisesta, mutta totta kai lännelle yritetäänkin markkinoida tarinaa, jossa sota on lännen syytä ja jossa länsi pystyisi saamaan aikaan rauhan myönnytyspolitiikalla. Sodan todelliset syyt lienevät oligarkkien tienestit, Venäjän sisäpoliittinen valtakamppailu ja tässä vaiheessa pelkästään jo Putinin kunnia. Venäjän valtio ja kansa eivät tästä mitään hyödy, joten Suomessakaan ei voida olettaa, että Venäjä jättäisi Suomen valloittamatta ihan vain siksi, ettei valloittaminen kannata.
2. Bahmutin taistelut ovat osoittaneet, että Venäjä ei pysähdy miettimään hyökkäystensä materiaalista ja inhimillistä hintaa. Samaan aikaan Butšassa ja muilla miehityksestä vapautetuilla alueilla todetut raakuudet siviiliväestöä kohtaan osoittavat, että Venäjää ei voi päästää käsiksi suomalaiseen siviiliväestöön. Seurauksena olisi helposti kansanmurha, joka jättäisi Ukrainassakin tapahtuneet julmuudet varjoonsa; ukrainalaiset sentään voivat yrittää puhumalla vedota miehitysjoukkojen armeliaisuuteen, mutta koska keskivertosuomalaisella ja keskivertovenäläisellä ei ole yhteistä kieltä, suomalaisten ihmisyyden kiistäminen propagandalla on helpompaa. Niinpä hyökkäys on pakko saada torjutuksi varsinaisella armeijalla, ja mitä lähempänä rajaa, sitä parempi.
3. Onneksi tämä ei ole niin mahdotonta kuin on annettu ymmärtää. Venäjän armeija on kerta toisensa jälkeen yllättänyt koko maailman epäonnistumisillaan ja osoittanut, että koulutettu ja motivoitunut joukko pystyy torjumaan hyökkäyksen. Materiaaliylivoimaa ei kuitenkaan noin vain nollata; talvisodassakin lopulta määrä voitti laadun. Amerikkalaiset eivät tule sotimaan meidän sotiamme, mutta kalusto- ja materiaalihuolto on turvattava. NATO:n virallisena jäsenenä tämä onnistuu varmemmin kuin puolueettomana apua pyydellen, kuten Ukraina joutuu tekemään.
Siksi NATO.
