Huhtikuu ja Stalinin aluevaatimukset

Twitterissä tuli puheeksi se, miten olisi käynyt, jos Suomi olisi pyrkinyt välttämään talvisodan suostumalla Neuvostoliiton esittämiin aluevaatimuksiin syksyllä 1939. Nyt kun vielä on muutama päivä aikaa käydä läpi firman kuulumiset huhtikuun ajalta, tehdään se ja kirjoitetaanpa tästäkin aiheesta samalla. Tai tarkemmin sanoen kierrätetään uusiokäyttöön allekirjoittaneen vanha teksti muualta internetistä, mutta fiksuthan työskentelevät smartemmin eivätkä hardemmin.

Kysymys, miksi Suomi ei vaatimuksiin suostunut, on oikein ymmärrettävä. Vaatimusten torjunta ei ollut itsestään selvää silloinkaan, vaan valtionjohdossa oli vahvaa erimielisyyttä. Jopa Mannerheim kannatti vaatimuksiin suostumista, koska rahoitusvajeesta kärsivä armeija ei hänen mielestään ollut valmis torjumaan hyökkäystä.

Neuvostoliitolla oli neljä vaadetta, joista kolme oli valtakunnan ulkoreunoilla ja kolme oli liian pieniä ollakseen tappelemisen arvoisia. Vaihdossa Neuvostoliitto tarjosi Repolan ja Porajärven kuntia, jotka Suomi oli yrittänyt valloittaa parikymmentä vuotta aiemmin paikallisen väestön pyynnöstä. Kyllähän tuo ihan reilulta ja houkuttelevalta ehdotukselta kuulostaa, jos ei katsota tarkemmin.

1. Kaukana pohjoisessa vähän jäistä kalliota, jolla ei edes asu juuri ketään. Onnistuu.

2. Kaukana merellä pieniä saaria, joita venäläiset saattaisivatkin tarvita Leningradin puolustamiseen. Kai sekin onnistuu.

3. Paikka, johon Neuvostoliitto voisi perustaa tukikohdan rannikolle Helsingin länsipuolelle. No se on aika hankala juttu, koska jos sota kumminkin tulisi, Helsinki jäisi kahden vihollisjoukon väliin, mutta jos nyt on ihan pakko, siitäkin voidaan neuvotella.

4. Vain vähän maata, joka sattuu olemaan ikävän lähellä Leningradia, ja olisi Neuvostoliitolle paljon mukavampaa, jos raja olisi sen sijaan ikävän lähellä suomalaisten puolustuslinjoja, tai jos mitenkään mahdollista, suomalaisten puolustuslinjojen takana.

Se nyt ei vain ikävä kyllä käy päinsä.

Kuten sanottu, Suomi oli laiminlyönyt armeijansa 30-luvulla osittain siksi, koska ensimmäisen maailmansodan verilöylyn jälkeen ei uskottu, että uusia suursotia enää ikinä tulisi. Suomella oli vain vähän lentokoneita ja panssarivaunuja, ja nekin olivat vanhentuneita malleja. Tykistön ammusvarastot olivat olemattoman pienet. Suomella oli joitain moderneja jalkaväkiasemalleja, kuten Suomi-konepistooli ja Lahti-Saloranta M/26 -pikakivääri, mutta niiden tuotantomäärät olivat pienet, ja pääosa Suomen armeijasta soti edelleen ensimmäisen maailmansodan aikaisilla Mosin-Nagant -kivääreillä ja Maxim-konekivääreillä. Monet sotilaat joutuivat jopa taistelemaan kotoa tuoduissa vaatteissaan, koska armeijalla ei ollut edes univormuja jaettavaksi kaikille.

Yksi kova juttu Suomella sentään oli, nimittäin Mannerheim-linja. Alusta asti oletettiin, että jos Suomi ikinä joutuu sotaan, vihollisena on silloin Neuvostoliitto, ja sen joukot tulevat Suomeen Karjalan kannaksen kautta. Niinpä rakennettiin suurella vaivalla vahva puolustuslinja koko kannaksen poikki. Se ei ehkä aivan vastannut ranskalaisten Maginot-linjaa, mutta oli silti erittäin merkittävä ongelma kenelle tahansa, joka sitä päin päätti hyökätä. Itse asiassa Stalin ilmeisesti uskoi, että Mannerheim-linja oli yhtä vahva kuin Maginot-linja, eikä aluksi ollut uskoa kentältä tulevia raportteja, kun neuvostojoukot vihdoin saivat linjan murrettua.

Kuten oikeanpuoleisesta kuvasta näkyy, vain noin puolet linjasta olisi säilynyt käyttökelpoisena, jos Stalinin vaatimuksiin olisi suostuttu. Toinen puoli olisi jäänyt joko Neuvostoliiton puolelle tai niin lähelle rajaa, ettei puolustajilla olisi ollut mahdollisuutta reagoida yllätyshyökkäyksiin.

Jos vaatimuksiin olisi suostuttu, siinä olisi kadonnut ainoa asia, joka sai Stalinin miettimään kahdesti, kannattaako Suomeen hyökätä.

Samalla olisi kadonnut Suomen ainoa valtti ja vakuutus myöhempiä Stalinin vaatimuksia vastaan.

Vähän aiemmin Baltian maat olivat suostuneet vastaaviin vaatimuksiin ja antaneet Neuvostoliiton perustaa sotilastukikohtia alueilleen. Vähän myöhemmin tuli uusi vaatimuskierros, jonka seurauksena Stalin miehitti Baltian maat, mutta lupasi juhlallisesti kunnioittaa niiden itsemääräämisoikeutta. Kun Stalin hetken päästä totesi, että itsemääräämisoikeuksien kunnioittaminen on ihan tylsää ja vaati Baltian maiden hallitusten korvaamista neuvostojohtoisilla nukkehallituksilla, Baltian mailla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia tapella vastaan. Lopputuloksena Stalin tapatti tai karkoitti yli 10 % maiden väestöstä "dekapitaatioksi" kutsutussa prosessissa, jossa kansan henkinen selkäranka oli tarkoitus katkaista tuhoamalla sen poliittinen, kulttuurillinen ja älyllinen eliitti.

Ihan vain jos pähkäilitte, mitä olisi tullut seuraavaksi, jos Suomi olisi lähtenyt myönnytyspolitiikan tielle. Väkilukuun suhteutettuna voidaan olettaa, että Suomesta olisi tuhottu noin 400 000 ihmistä, mikä on yli neljä kertaa enemmän kuin talvi-, jatko- ja Lapin sodassa kuolleiden suomalaisten yhteismäärä, eikä tässä luvussa edes oteta huomioon sitä, miten toinen maailmansota olisi toteutunut Suomessa ja paljonko kuolonuhreja se olisi mahdollisesti aiheuttanut.

Stalinin aluevaatimuksiin ei siis voitu suostua, koska yksi pieni maapala muiden vaatimusten joukossa oli Suomelle elämän ja kuoleman kysymys, josta ei voitu luopua mistään hinnasta. Ja kun asiaa tarkemmin ajattelee, juuri siksi Stalin sitä vaatikin.

Huhtikuu

Suomen vaakuna pysyi edelleen suosituimpana tuotteenamme. Se ei yllätä, koska se on merkki, jota kuka tahansa voi taustaan ja aatteeseen katsomatta kantaa. Huhtikuun uutuudeksi suunniteltu Työväen Järjestyskaartin merkki ei aivan ehtinytkään vapuksi, vaan meni toukokuun puolelle, mutta huhtikuun myyntimme ylsi silti 26 merkkiin. Kun lahjoitamme Your Finnish Friends Ry:lle yhden euron per merkki, tällä tuloksella he saivat meiltä 30 €.

Toukokuu on tämän myyntimäärän jo ylittänytkin huolimatta siitä, että Twitter ei huolinut mainoskampanjaamme. Ilmeisesti suojeluskuntamerkki rikkoi heidän sääntöjään poliittisen mainonnan suhteen. No, katsotaan, jos asialle voisi jotain tehdä. Karjalan suojeluskuntamerkki on otettu ilahduttavan innokkaasti vastaan, ja TJK-merkkikin on asiakaskuntansa löytänyt.

Kesäkuulle pitäisi seuraavaksi olla tulossa ylläri kaikille jääkäreille ja jääkärinmielisille, minkä lisäksi meiltä on toivottu ruotsinkielisen Saariston Vapaajoukon tunnusta. Suojeluskuntamerkeistä on kyselty Vaasan, Hämeen, Savon ja Kymenlaakson värejä, joten yritämme neuvotella tehtaan kanssa, jos saisimme niistä hyvän kimppadiilin, ettei tarvitsisi yksitellen tilata. Jos ei onnistu, sitten mennään tuossa mainitussa järjestyksessä.